Millainen on meidän päivä?

Kello käy puoli kymmentä illalla ja mulla on vihdoin hetki aikaa tehdä omia juttuja ennen sitä valitettavasti niin pakollista nukkumista. Lapset meni sain lapset nukkumaan pienoisen taistelun jälkeen ja mies on työmatkalla perjantaihin saakka, joten mulla ei ole täällä edes juttukaveria. Mikä ihana rauha keskittyä kirjottamiseen. Otin muutaman kuvankin tänään kauppareissulta aikeena tehdä tänne postauksen meidän päivästä. Sitten sain idean pikaisesti käsitellä muutaman kuvan Canva-kuvankäsittelyohjelmalla, joka ei ollu mulle entuudestaan tuttu, mutta jota oli jossain artikkelissa vinkattu käteväksi. No, hetken pähkäilyn jälkeen tajusin, että ei se sopinut tähän tarkoitukseen ollenkaan, mutta sainpa tehtyä sentään uuden kansikuvan facebookiin, wohoo.

Sitten päätin ladata vanhan kunnon GIMPin, josta mulla ei myöskään enää ollut mitään käryä miten sillä muokattiin mitään. Päätin nopsaan kattoa pari ohjevideota youtubesta... mmm joooo. Kello on 23.00, ja mulla on 0 riviä tekstiä ja 0 muokattua valokuvaa 😂 Hupsista. Mun pitää kyllä ottaa itteäni niskasta kiinni ja paneutua tohon kuvankäsittelyyn nyt uuden kameran myötä. Se on aina kiinnostanu mua, mutta en oo koskaan saanut tarpeeksi inspistä opetella sitä ihan perin pohjin. Laitetaan tämä sinne uv-lupausten listaan ja nyt mennään näillä kuvilla.

Meillä oli tänään aika perus päivä; pakollisten asioiden hoitamista ja ruokakaupassa käynti. Nyt kun mies on poissa, niin mennään ihan hyvällä omallatunnolla lähes siitä mistä aita on matalin. Arjen pyöritys on kahdestaankin tarpeeksi rankkaa tällä vauva+uhmis-kombolla, joten jos jotenkin rämmitään lasten kanssa yksin läpi tästä viikosta, niin halleluja. Suunnitelmissa on siis lähinnä leikkitreffejä kavereiden kanssa, jotta aika menee mahdollisimman kivuttomasti ilman suurempia raivotuksia.

Aamulla meillä kesti 10.30 asti päästä ulos ovesta. Phuuuuh. Mä en oo yhtään aamuihminen. Ennen lapsia saatoin nukkua 12 päivällä, jos en herännyt mihinkään yllättävään. Lähinnä pomminräjähdys olisi ollut tarpeeksi yllättävä seikka. Ne aamutunnit vaan kuluu johonkin zombeiluun, enkä saa mitään aikaseksi. Ja tänään en edes meikannut tai tehnyt mitään, joka olisi vienyt "ylimääräistä" aikaa. Jos on ihan pakko, niin kyllä me aina suurinpiirtein ajoissa ollaan kellontarkoissa miitingeissä, mutta se hoppuilu nostaa stressileveleitä kiitettävästi, joten tänään otettiin lungisti.

Ensimmäinen etappi aamuisin on koirat ulos. Viedään ne aina vasta sitten, kun ollaan lähtövalmiita, koska lasten kanssa tuplapukemiset ei tule kysymykseenkään. Kun molemmat lapset on vihdoin ulkokamoineen rattaiden kyydissä, niin itse oon ihan hiestä märkä ja valmis luopumaan koko lähtemisen ideasta :D Nyt ole koirienkaan lemppari ulkoilusäät, joten pikainen korttelikierros onneksi riittää näin aamuisin. Mä niin kaipailen jo kesää, kun voi vaan sisävaatteissa lähteä lenkille ilman tätä järkyttävää pukemisrumbaa!

Koirien pissatuksen jälkeen saatiin haukut kurakäpälineen takaisin sisälle ja lähettiin dösärille odottelemaan bussia kohti Isoa Omenaa. Käymme Ompussa aika usein, koska esikoisen kerho on siinä lähellä ja menemme vauvan kanssa sinne hengailemaan odotteluajaksi. Tällä viikolla kerhot ovat kuitenkin vielä tauolla, joten teimme ihan oman reissun ja isompikin pääsi mukaan.

Pakollisia hoidettavia oli tällä kertaa postitettavat lastenvaatteet. Teen paljon kirppiskauppaa lastenvaatteilla, niin ostajana kuin myyjänäkin. Tämä on yksi mun suurista kiinnostuksen kohteista <3 Tällä kertaa postitettavia kirjeitä oli useita, joten oli helpointa mennä tiskille niiden kanssa ja antaa työntekijän punnita ja  liimata lämpöleimat jokaiseen. Yksi smart-pakettikin oli joukkoon eksynyt, koska tiskiltä paketin lähettäminen on nykyään huikeissa hinnoissa. Siispä käväsimme parkkihallikerroksessa viemässä sen luukkuunsa. Toivottavasti posti kuljetti kirjeet ostajille turvallisesti.

Prismasta tartettiin vaikka ja mitä, ja siellä aikamme pyörittyämme meidän pikkuneiti päätti herätä! Siis mitä, meidänkö intiaaniprinsessa "Hän, joka ei koskaan herää vaunuissa kauppakierroksella" muka avasi silmät ja killitti kopasta ihan pirteänä. Oli varmaan suuttunut, kun äiti käytti koppaa ostoskorina, heh. Onneksi typy päätti vaan katsella rauhallisena vaunuissa kotiin asti, ilman huutokonserttia. Esikoinen välittää kuvan avulla mun ajatukset tossa tilanteessa, eli "oumai, mitä me nyt tehää, jos se päättää alkaa huutaa ja puolet ostoksista puuttuu vielä?!?". Onneksi vasta kotipihassa alkoi raivo, että etkö ymmärrä sitä tissiä tarjoilla hetikohtamullenytjo. Pääsin siis yllättävän helpolla ja vauvaa ei kidutettu nälässä minuuttia kauempaa.

Tämä kahvi, aaaah.💓 Mä en oo mikään ihan älytön kahvifani, vaikka sitä juonkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta tätä mä kittasin jo paketillisen, joten nyt jouduin ostamaan uuden :D Lasten päiväunien aikaan mä nautin pari kupillista tätä ja kuvittelen, että olen kahvilassa nauttimassa jotain spessulattea. Onhan tää nyt ehkä kaukana jostain Starbucksista, mutta kotikahviksi aivan bueno.

Päikkyjen jälkeen koiria tultiin hakemaan hoitoon ja pakkailin niiden ruokia&tavaroita. Koirat menee usein jonnekin hoitoon noiden pitempien työmatkojen ajaksi, koska yksin niiden lenkitys talviaikaan kahden lapsen kanssa ei ole herkkua. Kelit on mitä on, tuplarattaita saa puskea lumessa ja se pukemisrumba monta kertaa päivässä = ei kiitos. Nyt koti on oudon tyhjä, kun ei kuulu tassujen rapinaa parkettia vasten, mutta tämä järjestely helpottaa mun työtä tosi paljon.

Loppuilta meni tässä ihan kotona puuhaillessa; testailtiin uusia värikyniä ja juteltiin isin kanssa videopuhelulla ruuanlaiton ohessa. Tähän aikaan vuodesta ulkoilu ei ole pojan lempipuuhaa, kun juuri mitään ei pysty siellä tekemään, joten harvemmin lähdemme enää ulos tuonne pimeyteen iltasella. Leikimme mieluummin sisällä pikkuautoilla ja junaradalla. Seiskan aikaan alettiin valmistautua jo nukkumiseen satuineen, pesuineen ja pisuineen. Ja sitten näiden kaikkien + peittelyn ja hyvänyön suukkojen jälkeen alkaa se joka vanhemman painajainen: "pissahätä", "kakkahätä", "jano", "nälkä", "ei nuku", "ovi ei ole näin raollaan hyvin", "äiti peittelee", "missä auto on?", "ei nuku", "mitä äiti tekee?", "ei nuku", "haluaa jätskin", "pissahätä." ARRGHGHGHGHGHGH!
Vähemmästäkin tekee mieli repiä hiukset päästä.

Tänään nukahtamiseen meni varmaan tunti. Tunti, jonka aikana mä en voi tehdä juuri mitään, koska kaikki äänet houkuttelee tuon lapsen pois huoneestaan. Istuin sohvalla tunnin ja paimensin poikaa takaisin huoneeseensa, kunnes se vihdoin nukahti ja hiivin laittamaan yövalon pois ja oven kiinni. Välillä aina nukahtaminen sujuu hienosti ja sitten tulee taas joku kausi, kun nukkuminen onkin ihan p*estä ja iltahommista tulee järkyttävää pelleilyä. Vauva onneksi nukahti tänään helposti jo ennen isoveljeään. Yritän ajatella positiivisesti, että viimeistään teini-iässä tuota poitsua ei saa enää sängystä ylös ja ongelma kääntyy päinvastaiseksi 😀

Tässäpä meidän päivä pääpiirteissään. Ollaan varmaan just se stereotyyppinen uutisissakin lähiaikoina hypetetty prismaperhe 😂 Nyt painun itsekin nukkumaan, jotta jaksan huomenna nähdä kaveria leikkitreffejen merkeissä.